Lauantai oli päivä täynnä hyvästejä ja kyyneleitä. Heräsin saksalaisten kanssa seitsemältä ja menimme viimeiselle aamiaisellemme. Palasimme huoneeseen ja pakkasimme laukut. Lähdimme sitten vielä kävelemään pitkin Waikikia ja kävimme rannalla upottamassa jalat mereen. Haimme laukut ja kirjauduimme ulos huoneesta. Päivän aikana oli monta eri lähtö aikaa, ensimmäinen neljätlä aamulla ja viimeinen neljältä iltapäivällä. Itse olin siinä viimeisessä ja jouduin sanomaan ja vilkuttamaan kaikille heipat ennen kuin sain itse lähteä. Thean lähtö oli jo 11 joten sitten itkien annoimme toisillemme halit. Oli kyllä paha paikka kaikkien kesken sillä meistä kaikista tuli niin läheisiä ja ei sitä voi kuvitella että sanoo heipat tietäen että heitä ei ehkä tule koskaan enään näkemään.
Heidän lähdön jälkeen menimme porukalla mäkkäriin lounaalle jonka jälkeen oli Luisan, Maiken ja Laran vuoro lähteä. Lisää kyyneleitä. Tämän jälkeen minä, Petra ja Jose mentiin vähän shoppailemaan ja tämän jälkeen sanottiin heipat vielä vikalle ryhmälle ennen meitä. Siinä sitten meitä oli vain 6/56 jäljellä.
Sen tietää että on Havaijilla kun joku tulee surffilaudalla mäkkäriin
Sen sijaan että oltaisiin istuttu ja surkuteltu hotellin aulassa päätimme mennä rannalle missä japanilaiset halusivat ottaa kuvia meidän kanssa ja nautimme viimeistä kertaa hiekasta varpaiden välissä.
Menimme sitten cheesecake factoryyn kakkupaloille jotka olivat aivan herkullisia, mutta niin täyttäviä että en edes pystynyt syömään kokonaista viipaletta. Ulkona auringonpaiste oli muuttunut sateeksi ja kävelimme nopeasti takaisin hotellille. Pidimme viimeiset karaoket bussissa meidän kuuden kesken ja pysyttelimme yhdessä läpi turvatarkastuksen.
Kävelimme sitten portilta portille järjestyksessä sanomassa heipat niille joiden lennot lähtivät aikaisemmin. Petra, Jose ja minä olimme viimeisiä ja sanottiin sitten Petran kanssa heipat Joselle ja luvattiin toisillemme että tapaamme vielä.
Lento lähti vähän ennen yhdeksää illalla ja koko lennon ajan nukuimme Petran kanssa. Söimme aamiasta Losin kentällä missä tapasimme Maiken. Halattiin hyvästit (taas) ja jatkettiin matkaa Denveriin. Denverissä nukahdin lentokentälle kun odotin Petran lennon saapumista... Mitä nyt yli 24 tuntia valvottu. Juteltiin sitten viimeisiä ja toivotettiin toisillemme hyvää matkaa ja todettiin että seuraavan kerran näemme toisemme Suomessa. Eihän siihen olekaan mikään pitkä aika...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti